Sivut

24.9.2016

Viikonloppuleiri Ruovedellä

Nyt kun on tehokas tuliterä tietokone käytössä, niin jospa saisin vihdoin blogi juttuja aikaiseksi! Tuo vanha oli vähän juminen, eikä yhtään tehnyt mieli istua koneella. Pahoittelen kuvien muokkaamattomuutta, sillä uudella koneella ei vielä ole mitään muokkausohjelmaa...

Otsikosta voidaan tietysti päätellä, että mistä on kyse. Leiri oli elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, joten en ihan hirveästi muista yksityiskohtia, mutta annetaan kuvien puhua puolestaan.


Perjantai

Menin erään leiriläisen kanssa kimppakyydillä näppärästi. Kun pääsimme paikalle ja leirikaverin hevosen tavarat purettua ja hetken ehdimme tutustua ympäristöön, kun ensimmäisen ryhmän, tasainen tunti alkoi. Ryhmät jaettiin tulojärjestyksen mukaan, toisen ryhmä ratsastajat tulivat hieman myöhemmin. Myös kuvaaja tuli myöhemmin, joten minun ryhmän perjantain ryhmältä ei ole kuvia.

Menin vanhalla herrasmiehellä nimeltä Heikki. Tosi mukava hevonen, mutta meillä ei oikein palaset loksahtanut kohdilleen, Heikki oli laiskahko ja olen monta vuotta tottunut menemään omillani, joille ei tosiaan kannata rankasti pohjetta käyttää. Tunti siis meni laahustaen, en itse osaa vaatia hevosta kulkemaan eteen, Eppu ja Nella kuitenkin kulkevat hyvin omalla moottorilla.

Lauantai



Lauantaina suhteellisen aikaisin lähdimme koko ryhmä maastoon. Menin reippaalla suomenhevosella, Santerilla. Maastot oli aivan ihanat, jonka jälkeen kävimme kahlaamassa tallin vieressä sijaitsevalla rannalla.

Illemmalla sitten oli estetunti. Sain ihanan ponin ja jos oikein muistan, oli Bella nimeltään. Mukavan reipas, muttei liikaa sekä oli muutenkin kaikinpuolin miellyttävä ratsastaa ja hypätä.





Vähän laiskan näköistä menoa. :D

Estetunti meni oikein mukavasti, sekä sain kehuja mun esteistunnasta, siitä kuinka hyvin olen hypyssä ja ylävartalo on hyvin esteillä. Oli siis niistä muutaman vuoden takaisista estetunneista hyötyä!

Lauantaina illalla kaikki joilla oli oma hevonen mukana, menivät vielä järvelle uittamaan ja muut menimme yleisöksi.

Sunnuntai

Olimme lauantaina listaan valinneet, että kuka haluaa ratsastaa koulutunnin ja kuka haluaa lähteä maastoesteille. Minä tietenkin rämäpäisenä ja pelottomana esteratsastajana lähdin uudelle maastoeste radalle!

Tallille oli juuri saatu hieno uusi maastoesterata valmiiksi ja olimme muistaakseni toinen ryhmä, joka sinne pääsi hyppäämään. 

Sain alleni ihanan ja todella reippaan Vertti-ponin. Alkuverryttelyt suoritettiin kentällä, jonka jälkeen siirryimme nurmelle.



Tämä reikä oli kyllä hauska kokemus!

Nurmella hyppäsimme jonkin verran, josta sitten siirryimme metsään itse radalle. Sielä oli bankettia, vesiestettä, tukkia ja vaikka mitä! 





Kuten ehkä jo kuvista näkee, niin Vertti oli aivan mahdottoman innoissaan! Tuo banketti mua hieman kuumotti, koska Yyterissä hyppäsin viime vuonna jonkun näköisiä maastoesteitä, mutta ne eivät olleet tälläisiä kunnollisia. Mun ongelma banketilla oli mun eteenpäin nojaaminen siitä alas tullessa. Tämän edellisen kuvan jälkeen myös löysin itseni maasta... Kuten näkyy, poni teki ison loikan tuosta alas, kauniin laskeutumisen sijaan. Valmentaja pelästyi aivan kauheasti mun tippumista, koska kuulemmä näytti niin pahalta. Kuvaajakin pelästyi mun lentoa, ettei musta vieläkään ole tippumiskuvaa. Hetken tunnustelin oloani ja kipusin takaisin selkään, mutta enään en hypännyt, koska mun alaselkä, takapuoli ja oikea reisi meni niin jumiin, etten olisi päässyt hyppyihin enää mukaan.

Vertti kävi aivan kuumana, eikä malttanut kunnolla edes seistä paikallaan.


Kun tunnilta selvisimme elossa, oli vielä koulun valinneiden tunti. Tämän jälkeen, kokoonnuimme kaikki meidän mökkiin loppukahveille valmentajan kanssa, jonka jälkeen alkoi tavaroiden pakkaaminen ja kotimatka.



Tähän vielä heitän yleisiä kuvia paikasta!

Tallin pihassa oli ihan mahdottoman söpöjä possuja ja kanoja! Kanat olivat aina sisällä kun olisin muistanut niistä ottaa kuvaa...
Tuntihevosten käytävä
Kaksi pesupaikkaa vierekkäin
Paljoa ei tullut tallista napsittua kuvia, mutta tuossa pari. Tallissa oli kivasti varustehuoneessa lista, että mille hevoselle tulee mitkäkin suojat ja tuleeko panssari hypätessä. Varustehuoneessa oli etu- ja takajalan suojat, sekä panssarit omilla paikoilaan, joista piti katsoa hevoselle sopiva koko. Ilmoitustaululla oli tuntihevosista pieni info, esimerkiksi Heikki piti laittaa pesukarsinassa kuntoon ja se saattoi näykkiä, kun taas Bellalla ei ollut mitään erityistä. Talli oli muutenkin ihanan tilava, siisti ja valoisa.




En tiedä kuka hän on, mutta hän on suloinen!



Järvnäkymää.

Mökki jossa majoituimme
Hevosten laitumet olivat aivan mahtavat! Näkymä järvelle, erilaista maastoa, sekä ne olivat isot! 
Mökki jossa yövyimme, oli mukava ja seurustelutila oli mukavan tilava. Ruoan teimme yhdessä itse, sekä kävimme yhdessä kaupassa ja jaoimme summan keskenämme.

Tämä ja muutama mustelma tuli tippumisesta, ei suurempaa. (Paitsi kauheat lihasjumit, joiden takia jouduin ''konkkaamaan'')

Täytyy sanoa, että tuo viikonloppu oli aivan mahtava ja tippumisesta huolimatta, jäi järjettömän hyvä fiilis! Opettaja oli hyvä ja aivan ihana, upeat puitteet ja mukavat hevoset. Sain todella paljon tunneilta irti, sekä opetustyyli oli aivan mahtava. Ei ole ollenkaan pahaa sanottavaa kyllä. Suunnitteilla on saman kokoonpanon kanssa ensivuodellekin viikonloppuleiri Ruovedelle! 

Suosittelen!


5 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus ja ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  2. Se hevonen,jolla menit lauantain estetunnin oli Sissi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei apua! Niin olikin. :D Mistähän mä ton Bellan revin. :o

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista